|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 23.7.2010 Hansakauppias Laurentiuksen markkinatHansakauppias Laurentiuksen markkinat levittäytyvät Aboa Vetus & Ars Nova -museon edustalle Itäiselle Rantakadulle. Nauti iloisesta markkinahumusta ja tee löytöjä käsityöläisten kojuista.
Markkinakadun vilinässä voi törmätä villeihin ilmestyksiin: Aboa Vetus & Ars Novan kirjurit ovat myöntämässä hullunpapereita! Koko markkinoiden ajan ahkeroivat kirjurit todistavat hetkessä mielentilasi ja kirjoittavat todisteeksi sinetöidyn dokumentin. Hankkiudu itse hullun kirjoihin tai anna lahja lähimmäiselle! Tänä vuonna hulluuteen löytyy myös lääkettä. Museon puoskari kauppaa järjen hiveniä ja tietää monet keinot hulluuden häätämiseksi… Nuoremman väen kestosuosikki, pikkuritareiden turnajaiset, houkuttelee tänäkin vuonna urheat pikkuritarit ottamaan mittaa toisistaan ja taistelemaan ihanan neidon suosiosta. Taistelun päätyttyä kamppailijat lyödään ritareiksi. Turnajaiset ovat käynnissä koko tapahtuman ajan pieniä taukoja lukuun ottamatta Itäisen Rantakadun ja Nunnankadun risteyksessä. Markkinoilla kiertelevä ryhmä taiteilijoita esittää naamioteatteria ja saatat myös törmätä rupattelunhaluisiin kaupunkilaisiin, ryhdy heidän kanssaan juttusille! Oman onnensa sepät voivat takoa itselleen onnenlantin museon edustan sepänpajassa. Markkinoiden humusta on lyhyt askel Aboa Vetus & Ars Nova -museon keskiaikaisille kujille. Kesän Ääniteitä-näyttely johdattaa keskiaikaisiin ääniympäristöihin, kuuntelemaan hetkeä luostarin abbedissan, paimenen tai vaikkapa sepän elämässä. suomenkielinen versio | svensk version | english version Sivua viimeksi päivitetty 23.7.2010 10:15 ja sivu on julkaistu 27.2.2009 13:44 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||