Turku Keskiajalla

Ruotsin valtakunnan itäisten osien hallinnolliseksi, kaupalliseksi ja hengelliseksi keskukseksi syntyi 1300-luvun alussa Turun kaupunki. Ensimmäisten vuosikymmeniensä ajan Turku oli puinen, muutaman sadan hengen uudisasutus. Huolimatta keskiajan mittaan toistuvista vihollisen hävitysretkistä ja tulipaloista Turku kasvoi ja sen väkiluku lisääntyi: 1500-luvulle tultaessa Turussa arvellaan olleen noin kaksituhatta asukasta. Vaikka se nykyisellä mittapuulla kuulostaa tuppukylältä, täytyy muistaa keskiaikaisten kaupunkien olleen hyvin pieniä. Keskiajan lopun Ruotsissa vain Tukholma oli Turkua suurempi.

Kaupunki oli ennen kaikkea kauppaa ja käsityötä harjoittavien porvarien yhteisö. He valitsivat keskuudestaan raatimiehet ja pormestarit, jotka tekivät kaupunkia koskevat päätökset, ratkoivat riitatapauksia ja käyttivät tuomiovaltaa kaupungin alueella. Turkulaisten porvareiden lisäksi kaupungissa majaili vierailevia saksalaisia kauppiaita eli kestejä. Itse porvarisoikeudet omistavien lisäksi vaati kaupankäynti kirjavan joukon työntekijöitä: mittamiehiä, merenkävijöitä, sekatyöläisiä, renkejä ja piikoja.

Turku oli jo 1300-luvulla kirkollisen elämän keskus: kaupungissa oli piispanistuin, tuomiokirkko ja tuomiokapituli sekä dominikaaniveljien konventti. Turun linna ei varsinaisesti kuulunut kaupunkiin ja sijaitsi tuolloisten kaupunginrajojen ulkopuolella Aurajoen suussa. Linnanpäällikkö asemiehineen oli kuitenkin läsnä kaupungin ja kaupunkilaisten elämässä.

Eurooppa kävi vuonna 1350 läpi keskiajan suurinta kriisiä: mustana surmana tunnettu ruttoepidemia pyyhkäisi mantereen yli tappaen pahimpien arvioiden mukaan kolmanneksen väestöstä. Turkulaiset olivat kuitenkin onnekkaita – rutto näyttäisi tuolloin kiertäneen kaupungin.